Rakkaudesta käsillä tekemiseen ja kauniisiin asioihin

SIVUT

12/11/2016

Kaksi "Orelmaa" talven juhliin tai kesän rientoihin



Kiirettä pitää joululahjarintamalla ja minulta taitaa aika loppua ennenkuin kaikki suunnitelemani vaatteet ovat valmiina. Osa lahjan saajista saanee sitten kirjekuoressa "lahjakortteja", jotka lupaavat saajalleen ompelemani vaatteen. Ja oikeastaan tällainen ratkaisu onkin parempi, sillä näin saan sovitettua vaatteen kantajalleen sopivaksi.

Nämä kaksi Mekkotehdas -kirjan Orelma -mekkoa syntyivät eilen. Mekkojen kaula-aukot tuottivat hankaluuksia, mutta onneksi minulla on Tomas, joka jälleen suostui mallikseni. Hänen avullaan sain kaula-aukot sovitettua riittävän suuriksi pukemista ajatellen ja toisaalta taas riittävän pieniksi mekon päällä pysymisen kannalta. Mekot ovat malliltaan sellaisia, että vähänkin liian isolla kaula-aukolla ne holahtaisivat kantajansa olkapäistä alas nilkkoihin.

"Juhla" niminen jerseykangas on Noshin viime kevään mallistosta ja ompelin siitä jo aikaisemmin yhdelle kummitytöistäni syntymäpäivälahjan. Tuo mekko on vielä kuvaamatta, sillä en ole joulutohinoitten keskellä ehtinyt järjestää Eevan kanssa kuvaustuokiota. 

Muokkasin Orelma -kaavaa kaula-aukon osalta myös niin että jätin pääntien poimutukset tekemättä poimutuslangoin ja ompelin pääntiehen valkoisen resorin. Resorikujan sisään pujotin edelleen kuminauhan, joka samalla muotoili kaula-aukon sopivaksi. Tämä pitkälti siksi, että minulle ei ollut kaapissani muuta joustavaan jersey -kankaaseen sopivaa päärmekangasta. Taskunsuiden reuna on myös huoliteltu vastaavasti.

Kokonsa puolesta nuo mekot tuntuvat melko suurilta. Toisaalta, saavathan ne sitä ollakin. Menevät käyttäjillään pidempään: ensin mekkoina ja myöhemmin vaikka kellohelmaisina tunikoina. Pienempi mekko jäin yksitaskuiseksi kankaan loputtua. Jouduin myös ompelemaan samaisen mekon takakappaleen keskisaumallisena. Pääasia kuitenkin että sain koko kankaan käytettyä hyödyllisesti. Kahdesta metristä kangasta syntyi näin kolme mekkoa: yksi aikuisten kokoa 38 sekä kaksi lasten mekkoa kooltaan 86/92 cm ja 98/104 cm.


12/05/2016

"Lumihiutale" -mekko



Olen nyt ommellut yhteensä neljä mekkoa Pikku Piltin "Ruska"-mekon kaavalla ja taistelen saman asian kanssa: kauluksen. Kahdessa ensimmäisessä mekossa kangasvalinnat ilmeisesti sopivat kaavaan, sillä kaulus laskostui melko kauniisti, mutta kahden viimeksi ompelemani kanssa saan harmaita hiuksia. Aikuisten mekon (vielä kuvaamatta) kaulus tönköttää omaan makuuni liian pystyssä ja ohjeen mukainen reunakuminauha pahentaa asiaa entisestään. Kaulus on pakko korjata ja otan mekon uudelleen työn alle kunhan olen voittanut aloituskitkan purkutyötä kohtaan. Täytyy myös toivoa että tuo Marimekon Ystävämyynnistä ostamani trikookangas antaisi hieman periksi käytössä, muuten mekko jää kyllä lojumaan käyttämättömänä kaappiin.

Tähän nyt esittelemääni, vastaavasta kankaasta ompelemaani, lastenmekon kaulukseen päätin olla laittamatta koko kuminauhaa. Tomas toimi Lumihiutaleeksi nimeämäni mekon ompeluvaiheen sovittajana (IHME kyllä) ja kaulus toimii selvästi paremmin ilman kuminauhaa, vaikkakin se omaan silmääni on edelleen hieman "tönkkö".

Mekon helmaan ompelin yhden äitini liinavaatekaapin uumenista löytämistäni vanhoista pitsiliinoista. Jos en ihan väärin muista, niin liina oli mummillani kynttilänjalkojen alusliinana aina joulun alla. Täytyypä yrittää muistaa kysyä äidiltäni mistä valkoiset pienet pitsiliinat olivat peruja. Mekkoon ommeltuna yksi niistä nyt ainakin sai uuden elämän unohduksen sijaan.





12/03/2016

"Piparkakkukukka" -avaimenperät




Aloitin toissa kesänä huopapallojen pyörittelyn mökkisaunassa Tomaksen päiväunien aikaan ja luulin jatkavani hyvin alkuvaiheessa kesken jäänyttä työtäni myöhemmin. Toisin kävi, intoa ei sen koommin ole työhön löytynyt. 

Pallojen tekeminen puhtaasti käsien välissä pyöritelemällä oli työlästä ja sain pyörittelyllä ihon käsistäni rikki. Työlläni ei myöskään ollut mitään päämäärää. En tiennyt mitä olisin näistä pienistä "lihapullista", kuten lapset niitä kutsuivat, tehnyt ja siksi koko projekti jäikin kesken. 

Jälkeenpäin huovutuksen saloihin hieman kurkistaneena olen antanut itseni ymmärtää että pallojen huovuttaminen pesukoneessa sukkahousujen avulla tai jopa käsin huovutusneulaa apuna käyttäen olisi jokseenkin helpompaa ja nopeampaa. Näitä 17 palloa mökkisaunassa pyöriteltyäni annan kyllä arvoa niille Nepalissa käsin tehdyille huopamatoille, joiden hinta hipoo taivaita. Ja syystäkin hipoo, vaikkakin epäilen ettei matoista maksettu raha missään tapauksessa tavoita tekijöitä siinä määrin kuin pitäisi.

Näin joulun alla pukinkonttiin on keksittävä lahjoja ja sinnepä nämä palloista vuodenmittaisen "ideahautomon" jälkeen tekemäni avaimenperät joutavat. Kauniita niistä tuli! Huovutusvillaa riittää vielä pari pussillista seuraaviin projekteihin. Nämä villat olivat Novitan huovutusvilloja, jotka olin tullut jonkinlaisessa huovutushuumassa ostaneeksi vuosia sitten Novitan tuodessa sellaiset markkinoille huovutusneulan ja tyynyn kera.

Pallojen yhteenneulaamiseen käytin 15-säikeistä kalalankaa, jotta se kestäisi riittävän hyvin käytössä ja puupallot olivat ylijäämiä edellisistä töistäni. Metallirenkaat on kierrätetty vanhoista hajonneista avaimenperistä.



11/30/2016

Valmiina ollaan: joulusukat on ripustettu tonttuja varten



Jouluhepuli alkakoon! Esikoiseni heräsi jo tänä aamuna klo 06:15 vain tarkistaakseen ettei tonttu ole jo käynyt vuorokautta liian aikaisin laittamassa jotakin hänen joulusukkaansa. Ensi yönä saattaa uni olla pojalla vähissä ja ennustan että hän herää jo keskellä yötä varmistamaan sukan sisältöä ja tontun liikkeitä. 

Joulukalentereiden krääsäsisältöihin kyllästyneenä neuloin kaksi vuotta sitten Henrille suuren joulusukan ja täytin sitä silloisen melko vaatimattoman kalenterin ohella joka yö. Sukan sisällön keksiminen osoittautui työlääksi ja kalliiksi touhuksi ja yritin luopua siitä jo heti seuraavana jouluna siinä uskossa ettei Henri muistaisi joulusukan olemassaoloa. Tottakai 3-vuotias oli painanut sukan mieleensä ja kyseli sen perään heti viime vuonna ensimmäisen kalenteriaamun jälkeen. Yritin esittää tuolloin ettei sukkaa otettaisi käyttöön, mutta turhaan. Seuraavaksi ajauduin selittämään ettei 1-vuotias pikkuveli tarvitse omaa sukkaansa, sillä tonttuhan voi sujauttaa lahjat samaan sukkaan. Tästä seurasi hämmästely siitä, että miten hän erottaisi kumpi mahdollisista lahjoista on hänelle ja kumpi Tomakselle. Vakuutin tuolloin että hän kyllä huomaisi, sillä tonttu on viisas ja osoittaa lahjat iän mukaan. Onneksi tuo selitys kelpasi pojalle.

Tänä vuonna päätin varmistaa etten joudu selittelemään tontun mahdollisten liikkeiden ohella muuta ja kudoin viimetingassa viime viikolla Tomakselle oman punaisen sukan. Sukan valmistuttua hoksasin että onhan minun tehtävä myös Liljalle sukka tai muuten ajaudun jälleen  samaan selittelykierteeseen. 

Punaisten lankojen vähyyden ja aikapulan vaivaamana keksin kaivaa esiin lankavarastojeni uumenista 20 vuotta sitten aloittamani ja kesken jättämäni lumihiutalevillaneuleen ja ommella siitä Liljalle oman sukan. Hetken jo neuletta katsellessani suunnittelin sen loppuun neulomista, mutta "onneksi" olen tullut käyttäneeksi siihen varatut langat suureltaosin jo muihin projekteihin. Vähän jäi kyllä harmittamaan, sillä näköjään kerran hylätty saattaa näyttää 20 vuoden jälkeen taas kauniilta. 

Neuleen mallin innoittajana toimi tuolloin 20 vuotta sitten ne kauniit kirjoneuleet, joita me suomalaiset kannoimme Tallinnan matkoiltamme. Muistan suunnitelleeni neuleen ruutupaperille ja neuloin sitä kainalomittaan, jonka jälkeen työintoni lopahti. Florica -lanka oli niin hidasta neuloa ja kainalomittaan saakka neuletta pystyi neulomaan ympäri ainaoikein neuleena. Nurjan puolen neulominen hidasti työtä niin, että se jäi lojumaan keskeneräisenä. Isäni taisi myös muistaakseni tuoda juuri noihin aikoihin minulle hyvin samanlaisen puseron Tallinnasta tuliasiksi ja se täytti lumihiutaleneuletarpeeni sillä erää. En tullut kuitenkaan purkaneeksi neuletta ja taisin varastoida sen vanhempieni kotiin noin 19 vuodeksi. Hyvä niin, sillä nyt sille tuli käyttöä. 





Saadakseni sukkaan väriä, neuloin varren yläreunaan punaisen resorin  ja sain näin ilokseni upotettua siihen kaikki loput ohuet (puikkokoko 2) lankavarastoni punaiset langat. 

Sukkien sisällön suhteen tein tänä vuonna lego -ratkaisun: ostin kullekin lapselle legopaketit, jotka jaan sukkiin per päivä. Viimeisenä päivänä sukista löytyy sitten ohjeet legojen kokoamiseen. Saa nähdä toimiiko tämä idea. Poikia saattaa alkaa tympiä yksittäisten legopalikoiden saaminen, mutta Liljaa eivät legot harmita: uusi legopalikka tutkittavaksi ja maisteltavaksi per päivä sopii hänelle oikein hyvin!


11/29/2016

"Paratiisi-kukka" -hupparimekko



Viimeiset henkäykset edellistä juhlaa puettuna paratiisin kukkiin ennen seuraavan juhlakauden alkua. 

Terassille jäätynyt Halloween kurpitsa sai päällensä Verson puodin "Paratiisin-kukka" joustocollegesta ompelemani pitkän hupparin.

Hupparin kaava on otettu Suuri Käsityö -lehden nrosta 10/2016.













11/28/2016

"Taimi" -mekko pukinkonttiin



Innostuin ompelemaan Pikku Piltin "Ruska" -mekon kaavoista (aikuisten ja lasten) useamman mekon. Tässä yksi niistä: Verson Puodin Taimi -joustofroteesta ommeltu lasten versio. 

Kummityttöni äidin toimittamien mittojen puolesta mekon pitäisi sopia tytölle, mutta jännityksellä odotan joulua ja viestiä siitä kuinka kävi. Kangasta löytyy vielä toiseen lasten mekkoon ja sen puolesta olo on huoleton.

"Ruska" -nimisestä mekkokaavasta tuli nyt tällainen "kummityttö" -kaava, kun jo toinen neljästä kummitytöstäni saa sellaisen itselleen. 








Maahiset ja Menninkäiset -trikoopusero



Annoin kesän lopussa veljenpojalleni tehtäväksi valita itselleen mieluisan kankaan lukuisten nettikangaskauppojen valikoimista ja valinta osui Verson Puodin "Maahiset ja menninkäiset" -kuosiin. Ompelutyön toteuttamisessa meni tovi ja sarjassa syntyi kolme eri kokoista pitkähihaista puseroa.

Käyttämäni kaava oli jälleen Noshin pithkähihaisen puseron kaava, joka on myös julkaistu Suuri Käsityö lehden 5-6/2015 numerossa.





11/25/2016

1350 Puuhelmeä kaamosta vastaan





Näiden puuhelmien kanssa kävi kuin liian nopeasti syödyn suklaalevyn kanssa: tuli ällötys ja ahdistus. Liikaa värejä yhtäkkisesti tähän harmauteen. Aivan kuin värit olisivat käyneet kudottaessa kimppuuni. Niin paljon värejä ettei niitä edes saa vangittua kameran avulla kuviin. Liian pimeää kuvaamiseen. Joka päivä on liian pimeää ja se alkaa ahdistaa. Pitäisi omistaa valokuvausstudio, jotta näiden tekeleiden värit pääsisivät oikeuksiinsa, tai odottaa kevään tuloa ennen kuvaamista. Onneksi toivo valosta kääntyi tänä aamuna todellisuudeksi, sillä juuri nyt aurinko paistaa ja olo on välittömästi onnellisempi.  

Kaikesta tuskasta huolimatta olen iloinen että sain helmet kudottu pois pyörimästä. Villiinnyin helmien kanssa niin että tilasin niitä Taitoisa Oy:stä nuo otsikossa mainitut 1350 kpl ja vielä muutaman päälle. Enemmänkin olisi tehnyt mieli, mutta päätin olla järkevä. Tapani työskennellä on usein maaninen ja siitä tuo työn lopun jälkeinen ahdistuksen tunnekin syntyi. Kudoin pannunaluset pakkomielteenomaisesti iltaisin lasten mentyä nukkumaaan. Janosin värien kanssa touhuamista ja samalla halusin helmet pois käsityöhyllyjäni täyttämästä. Kaksijakoinen suhtautumiseni tekemiseen ja materiaalien varastointiin sai minut jälleen viemään projektini loppuun. Näiden teosten myötä helmikudonta saa tältä erää jäädä ja siirrän intoni seuraavaan työhön. 



























11/19/2016

Farkkupäiväpeitto




Viimeisin ompelukierrätysprojektini on valmis: vanhoista farkuista ommeltu päiväpeitto. 

Keräsin talteen mattoprojektista yli jääneet lahkeet ja mattokuteeksi sopimattomat farkkujen taskuosat ja ompelin niistä 250*150 cm päiväpeiton. Suurempaankin peittoon minulla olisi riittänyt materiaalia, mutta tällä kertaa nyt tällainen.

Peiton taustaksi hankin Ikeasta tummansinisen puuvillaisen Indira -päiväpeiton, kun vanhaa peittoa ei omista kaapeista löytynyt. Kierrätyskeskuksesta olisi saattanut löytyä jotain, mutta en tähän hetkeen ehtinyt moista etsiä ja halusin päästä eroon keskeneräisestä projektista. 100% kierrätyshenki peitosta nyt tämän teon myötä kyllä puuttuu ja se hieman harmittaa. 

Kappaleiden ompelu oli hauskaa "tetrispeliä" ja sain arvostavia "Hiano!", "oo!", "Vau, tämähän on hieno matto!" -huudahduksia lapsiltani peittoa tehdessäni. Peitto oli levitettävä lattialle (minulla ei ole tällaisiin töihin riittävän suurta pöytää) jokaisen uuden palan asettelua ja kiinnineulaamista varten. Minun neulatessani palasia kiinni, pojat pyörivät peiton päällä ympyrää ja Lilja yritti metsästää neulatyynyä. Peiton ompelu oli melkoinen show ja siinä yksi syy että halusin päästä sen tekemisestä mahdollisimman pian eroon. 

Ja mattoasiassa pojat olivat ihan oikeassa: hienon matonkin farkkupaloista voisi ommella. Ompelulanganvalinnassa pitäisi vain siinä tapauksessa käyttää vahvempaa lankaa kuin mitä nyt peittoa tehdessäni. Seuraava ajatukseni farkkukierrätyksestä olisi paloista tehty farkkumekko. Katsotaan toteutuuko se koskaan. 










10/30/2016

Taito Helsky - Puupiirroskurssi



Puupiirros, mitä se on? Tämän kysymyksen esitin kun katsoin käsityökoulun syksyn ohjelmaa. Pinterestistä onnistuin löytämään tuttavani puupiirrosteoksen, mutta googlaamiseen ei aikani ilmeisesti riittänyt. Jos olisi, niin olisin oppinut että kyseessä on hyvin vanha kohopainomenetelmä jossa vanerilaattaan kaiverettu piirros vedostetaan paperille ja joka lienee mainittu peruskoulun aikana, ainakin raamatun kuvituksista joskus puhuttaessa. Peruskoulustani on kuitenkin vuosikymmeniä ja unohdus on suuri.

Lyhyen viikonloppukurssin aikana opin HYVIN lyhyen oppimäärän aiheesta, minkä seurauksena tiedän nyt myös että puupiirros on kulkeutunut Buddhalaisten mukana Japaniin 700-luvulla ja alkujaan Kiinassa keksitty kohopainotekniikka on levinnyt Euroooppaan keskiajalla kirjapainotaidon myötä. Ensimmäiset painetut kirjat, esim. raamattu sekä lehtien kuvitukset toteutettiin aikanaan puupiirrostekniikkaa hyödyntäen. 

Näillä tiedoilla sekä opettajamme, Jaana Tuomiston, tekniikan opastuksella lähdin liikkeelle nihkeissä tunnelmissa kurssin suorittamisen suhteen. Nihkeissä siksi että lasten sairasteluitten ja oman poskiontelontulehduksen väsyttämänä en tahtonut löytää motivaatiota kurssin suorittamiseen, vaikka tekniikka itsessään kiehtoi kovasti. 

En väsymyksessäni saanut aikaiseksi minkäänlaista ideaa siitä mitä haluaisin puulevylle piirtää ja kaivertaa. Ideoiden puuttuessa päätin ottaa käyttöön valmiin perhoskuviotulosteen, luopua luovuudesta ja keskittyä talttojen käytön ja vanerin kaivertamisen harjoitteluun. 

Siirsin valmiin kuvion aikaisemmin alustamalleni vanerilevylle (vanerilevy lakattiin tummaksi sävytetyllä vesiohenteisella lakalla, jotta itse vaneri ei imisi telattua väriä liiaksi itseensä vedostuksen aikana) mustaamalla sen taustan lyijyllä, kovuusaste 9B, ja piirsin ääriviivat kuvan oikealta puolelta niin että kuva siirtyi kalkeerauspaperin tavoin puulevylle. Tämän jälkeen vahvistin ääriviivat tussilla.








Kuvan siirron jälkeen oli kaivertamisen vuoro. Kokemattomana puristin työvälineitä aivan liian lujaa ja ns. herkkyys materiaalin työstöstä puuttui. Vähitellen ote työvälineisiin parani ja sain niistä otetta. Kädet ja etenkin sormet väsyivät tottumattomalta nopesti ja tuskastuneisuus oli vallalla. Erityisesti siksi että en ollut lähtöjään tyytyväinen kuvan valintaan, valmiin kuvan kopioiminen tuntui jotenkin huijaukselta ja valitsemani kuva oli mielestäni liian suuri.  


Hiljaisen päänsisäisen tuskailun keskellä sain työstettyä perhoseni vaneriin samalla ajatellen että tätä taiteenlajia olisi joskus harjoiteltava enemmän. 


Väreinä käytössämme olivat puupiirrokseen soveltuvat öljypohjaiset litografivärit. Värejä lasilevylle sekoittamalla loimme omat sävymme, sekoitimme joukkoon sävyn syventäjää sekä kuivumisen nopeuttajaa ja telasimme ne puulevylle vähän kerrallaan, niin että lopputulos oli tasainen.

Minua painanut väsymys sai aikaan edelleen sen, etten jaksanut leikkiä väreillä niin paljon kuin olisi ollut mahdollista. Kurssin tavoitteena oli kaksivärisen puupiirroksen toteuttaminen ja käytännössä suoritin itse minimin.  

Ensimmäisen sekoittamani värin, vaaleanpunaisen, telasin vanerilevyn käsittelemättömälle puolelle ja vedostin lusikalla pyöritellen japaninpaperille. Tämän jälkeen sekoitin toisen sävyn, oranssin, jonka puolestaan telasin kaiverretulle kuvapuolelle. 

Toisen piirroksen tein vain yhtä väriä, oranssia, käyttäen suoraan japanipaperille.

Lopullisissa kuivuneissa vedoksissa näiden kahden työn sävyeroja ei juuri huomaa. Vaaleanpunainen sävy olisi pitänyt olla sävyltään syvempi, jotta se olisi erottunut kunnolla japaninpaperin sävystä. Alla esitetty vedostus on jälkimmäinen yksivärityöni. Kuva kaksivärivedoksesta on tekstin ensimmäisessä kuvassa.








Mitä opin puupiirtämisestä lyhyen hitoriaoppimäärän ja työvälineiden käytön ohella? 

Opin ensinnäkin että liian väsyneenä ei kannata työskennellä, etenkään jos tekniikka on aivan uusi. Opin jälleen että itselle pitäisi olla armollisempi ja jättää kurssin käynti tulevaisuuteen, varsinkin kun se olisi ollut mahdollista. Opin myös jälleen sen että asetan oman rimani aina korkealle, siitäkin huolimatta että uskottelen itselleni jotain muuta. Opin myös että puupiirros on kiehtova taiteenlaji, jonka pariin toivon vielä joskus palaavani! 

Tuottamani perhoset lepäävät kirjahyllyssä ja odottavat paikkaansa. Ehkä ne lentävät raameihin ja mökille leikkimökin seinälle. Siellä niillä saattasi olla hyvä paikka. Aika näyttää.

10/29/2016

Kallio -räsymatto ystävien keittiöön





Ensimmäinen tilaustyöni, siinä se on, ystävieni kauniissa keittiössä! 

Olin päättänyt hiljaa itsekseni kangaspuiden takana istuessani etten ota vastaan tilaustöitä ja kuuluttanut asiaa Facebookissakin niille, jotka ystävällisesti olivat asiaa minulta tiedustelleet. Syy haluttomuuteen ottaa vastaan tilauksia ei ollut siinä, ettekö olisi halunnut kutoa ja myydä mattoja niitä kyselleille, vaan siinä etten pysty lupaamaan matoille mitään tarkkaa toimitusaikaa. Kolmen pienen lapsen äitinä kudontahetkien löytäminen ei ole helppoa, etenkään kun kangaspuuni asuvat Keski-Suomessa. Tunnollisena ihmisenä tilauksen ottaminen vastaan etukäteen saisi minut vain harmittelemaan mahdottomuutta toimittaa mattoja nopeasti ja toisaalta minusta olisi kohtuutonta laittaa tilaajat odottamaan tilauksiaan avoimin aikatauluin. Huonoa businesta sellainen, eikä sovi minun menttaliteettiini!

Hiljaisena ajatuksenani oli että laitettuani uuden 30 metrin loimen puihin, voisin ilmoittaa omaan käyttöön tällä hetkellä tarvitsemattomat matot sitten myytäväksi, jos niille kiinnostusta vielä löytyisi.

Saatuani kuitenkin kyselyn ystäviltäni suunnitella ja kutoa heidän uuteen kauniiseen keittiöönsä maton, en voinut vastustaa kutsua ja toteutin tilauksen viikko sitten "kudontamatkallani". 

Matto on jälleen kudottu vanhoista lakanoista ja trikookuteesta. Tällä yhdistelmällä saan matoista huomattavasti napakammat, kuin pelkästä lakanaräsystä. Vanhat lakanat värjäsin harmaan, mustan ja vihreän sävyihin Dylonin pesukoneväreillä. 

Kudontatyötä edelsi suunnitteluprosessi, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että ronttasin ison kasan kutomiani mattoja ystävieni asuntoon ja levitin ne vuorotellen heidän keittiöönsä. Ajatuksenani ei ollut se että heidän pitäisi valita valmiista malleista se jokin, jonka kopioisin, vaan se että ystäväni saisivat hieman mielikuvaa millainen matto voisi värien ja raitojensa puolesta olla. Aikaisemmin kotiimme kutoma musta-valkea-harmaa matto sopi upeasti heidän keittiöönsä ja toteutin maton kuosin uudelleen hieman eri värityksin. Ystävieni toiveesta mattoon lisättiin vihreän sävyjä ja maton päät saivat vielä lisäksi valkeat raidat.

Nimesin maton Kallioksi, ihan siksi että sen värit toivat mieleeni Kallion kirjaston takaiset kalliot ja puiston, joiden vieressä asuin 10 vuotta sitten.