Rakkaudesta käsillä tekemiseen ja kauniisiin asioihin

8/09/2017

Jokivarressa neulotut villasukat saivat värinsä ympäröivän luonnon innoittamana





Minulla oli pussillinen värikkäänpiäkin lankoja mukanani reilu viikko sitten Kuusamoon matkatessani ja ajatuksenani oli käyttää neulonnalle löytämäni aika "Anelmaisten" neulomiseen. Toisin kävi: ensin viimeistelin jo aloittamani "Maasto" -sukat Henrille ja niiden jälkeen jatkoin vihreällä ja mustalla langalla. Jokivarren rauha ja värit taisivat olla ne jotka kutsuivat minua tarttumaan näihin väreihin. 

Sukkien mallin otin Novitan viimeisimmästä sukkalehdestä ja sukat saivat nimekseen "Virta". Lankana käytin jälleen Novita 7-veljestä lankaa. 









8/07/2017

Kalamiehelle sukat saappaisiin






Suhteeni villasukkiin ja niiden esittelyyn käsityötaidonnäytteinä on ristiriitainen: en millään tahdo ostata arvostaa omaa työtäni niiden neulojana ja kuitenkin samaan aikaan, aina tilaisuuden tullen, pidän luentoja tuttavilleni niiden arvostuksen puutetteesta. 

Lapsena villasukat kuuluivat jokaisen joulun takuuvarmoihin lahjoihin ja ne tulikin otettua vastaan vailla sen suurempaa innostusta. Olin toki iloinen niiden saamisesta ja käytin omiani huolella, mutta niiden saaminen oli niin itsestään selvää, ettei isoäideille osoitettu kiitos varmasti ollut riittävä. 

Yläasteella villasukan neulominen käsityötunnilla tuntui välttämättömältä pakolta, vaikka neulominen oli jo silloin yksi lempiharrastuksistani. Koin että Mummon ja Mummin neulomia sukkia pyöri sukkakorissa jo ihan riittävästi ilman omiakin, eikä mielenkiintoni niiden neulomista kohtaan erityisesti kasvanut pakollisen koulutyön myötä.

Arvostukseni villasukkia kohtaan heräsi aikuistumisen myötä. Työelämään siirryttyäni villasukat olivat ainoa käsityö, joiden tekemiseen tahdoin löytää innostusta ja aikaa. Ne olivat käsitöinä riittävän pieniä ja nopeita tehdä. Työstressin vaivatessa pahimmillaan villasukan neulomisesta kehittyi minulle meditatiivinen hetki, johon hiljennyin usein työpäivän päätteeksi ja lomien aikana.  

Isoäitieni villasukista tuli sittemmin arvokkaita muistoja, joita käyttäessäni jaksan edelleen pysähtyä muistelemaan heitä. Juuri näiden muistojen myötä ryhdyin antamaan itsekin sukkia lahjaksi. Villasukat ovat minusta yksi parhaista lahjoista silloin, kun haluaa osoittaa toiselle ihmiselle hänen merkityksensä! 

Tämän ajatuksen siivittämänä olen neulonut myös nämä "oman" kalamieheni sukat. Lankana sukissa käytin jo muutaman vuoden lankakorissa pyörinyttä 7-Veljeksen "Maasto" -lankaa. Kasvunvaraa niihin tuli hieman liikaa, mutta saavatpahan sitten riittävästi myös käyttöpäiviä.




7/11/2017

Huonekaluentisöinti -onko se sittenkään minun juttuni?





Se tunne kun tietää ottaneensa ison määrän kuvia dokumentoidakseen kaikki työvaiheet ja huomaa kadottaneensa kaikki kuvat! Olen juuri nyt sen tunnemyrskyn keskellä! 

Kaikki kuvat entisöimäni puutuolin työvaiheista ovat kadonneet. Selasin läpi koko vuoden 2016 kuvasaaliin, poistetut -kansion sekä muutaman muun paikan, enkä löytänyt tuolista kahta aamukahvi/ -tee kuvaa lukuunottamatta ainuttakaan otosta. Ae. kuvan vihreästä tuolista on nyt sitten kelvattava tässä blogiyhteydessä: muuta ei ole.

Ostin muutama vuosi sitten Henrin kummitädiltä kaksi vanhaa puutuolia, joista toinen oli jo silloin maaliensa puolesta huonohkossa kunnossa. Maalit repsottivat sen verran sympaattisesti tuolissa kiinni, että koin tuolin sopivan sellaisenaan räsymattotunnelmaiseen mökkitupaamme ja siirsin entisöintiä hamaan tulevaisuuteen. Viime kesänä tuoli lopulta kirjaimellisesti koki "sulkasadon" ja tiputti ison osan maalistaan suurina lastuina mökin lattialle. 

Minussa asuva kokematon ja optimistinen "entisöijä" kuvitteli tuolin kunnostustyön olevan nopeaa ja aloitin työni elokuun 2016 alussa, juuri ennen mökiltä pois muuttoamme. Usko siitä että entisöinti on nopeaa, oli suuri. Totuus olikin sitten toisenlainen. Projektin kokonaisajaksi tuli eiliseen mennessä noin 11 kuukautta. 





Valmiiksi rapisevan pintamaalin poisrapsuttaminen oli tuolin entisöinnissä se helpoin osuus ja sain ensimmäisen työvaiheen nopesti valmiiksi.

Rapsuttelua seurasi Nitromors -maalinpoistoainekäsittely, jonka toteutin tuotteen käyttöohjetta seuraten, sillä erotuksella että oletetun yhden käsittelykerran sijaan tuoli vaati kolme. 

Ensimmäinen Nitromors käsittely ei saanut aikaan kummoisia muutoksia tuolin vanhassa maalissa. Maalipinta kupli hieman, mutta ei irronnut kaapimalla lainkaan. Päätin olla jatkamatta kaapimistyötä ja sivelin tuolin uudelleen Nirtomors -seoksella. Päätelmäni oli, että olin sivellyt tuotetta ensimmäisellä kerralla liian vähän.

Tuolin vanha maalipinta vaati lopulta koko purkin sisällön (750 ml) ja mainitsemani kolme erillistä käsittelykertaa. Kaavin vanhaa maalia pois jo kahden ensimmäisen sivelyn jälkeen, mutta maalin alta löytynyt kittikerros edellytti vielä lisäkäsittelyn. Tässä vaiheessa minulta loppui myös aine ja totesin entisöinnin olevan huomattavan kallis harrastus. 750 ml:n purkki Nitromorsia maksoi K-Raudassa 27€.

Puhdistettuani tuolin kemikaalista etenin työssäni hiontavaiheeseen ja sitä vaihetta sitten riittikin useammaksi hetkeksi. 

Hiottu tuoli jäi odottamaan elokuun puolivälissä maalaajaansa ja työni eteni maalaamisvaiheeseen lopulta viime sunnuntaina.

Vuosi sitten ostamani Tikkurilan Helmi kalustemaali oli säilynyt varastoituna avaamattomassa purkissa erinomaisesti. Sekoitin maalin pohjasta asti kunnolla ja maalasin tuolin sunnuntain ja maanantain aikana kahdesti. Maali levittyi erinomaisesti eikä valunut juurikaan. Erinomainen tuote sanoisin! Musta sävy (TVT 0202) paransi maalin peittokykyä ja purkissa luvatut kaksi maalikertaa olivat tuolille riittävät. Maalin kiiltoaste 10 antoi tuolille kauniin mattapinnan, juuri sellaisen kuin olin toivonut. 


Kuva Nirtomors -käsittelyn sekä hiontavaiheen jälkeen


Tikkurilan Helmi kalustemaali 10, TVT 0202

Ulkonäkö 1. maalauskerran jälkeen

Tuolista tuli kaunis! Niin kaunis, että luulen siirtäväni sen kesän loppuun mennessä mökiltä kotikäyttöön.

Tulevien entisöintiprojektin suhteen olen hieman epäileväinen. Työ oli valtavan aikaaviepää ja työskentelytiloja vaativaa. Maalin poisrapsuttelu kotioloissa ei onnistu millään ja pohdittavaksi jää mitä teen kaikille niille huonekaluille, joita olen ostanut "entisöinti on helppoa uskossani". Kaksi Domus tuolia olisivat seuraavat kohteet ja niiden entisöinti vaatii jo puusepän taitoja. 





Ulkonäkö kahden 2. maalauskerran jälkeen




Huopatohvelit, joista tulee mieleen tiikerijäätelö






Innostuin kaksi vuotta sitten Taito Helskyn märkähuovutuskurssin aikana hamstraamaan epämääräisen värivalikoiman huovutusvilloja. Kotona vallitsevan tila-ahtauden seurauksena kuljetin villat jo vuosi sitten Nuuksion mökille varastoon ja siellä ne ovat levänneet kahdessa muovisäkissä vailla tekijäänsä. Ajan puute ja taidottomuuden tunne ovat estäneet minua tarttumasta villoihin sitten syksyn 2015, vaikka tuolloin vannoin "huovutus on minun juttuni" nimiin. 

Lestien puute on ollut kolmas innostustani latistava tekijä ja nämä "tiikerijäätelötohvelit" omaan jalkaani jälleen huovutettuani, kaipaan lestejä entistä enemmän. Huovutusergonomia on tossuja omaan jalkaan huovuttaessa aivan kammottava ja työasennon huonous tuntuu vuorokausi tossujen valmistumisen jälkeen koko kehossa. 




Villat esiin kaivettuani jouduin muistin virkistämiseksi turvautumaan omiin ohjeisiini ks. Liljan Lumo, Helsky: märkähuovutetut saumalliset harmaat tossut

Etenin tossujen valmistuksen suhteen omaa ohjettani seuraten sillä erotuksella, että tein pohja- ja päälikappaleista paksummat. Halusin tohveleista todella napakat ja paksut huopikkaat ja kaksi vuotta sitten tekemäni "viiden villakerroksen tossut" olivat tähän tavoitteeseen aivan liian ohuet.










Kahdeksan villakerrosta paksut "levyt" olivat hankalat huovuotettavat. Ohensin reunoja aivan liian vähän ja sen seurauksena molempien tossujen kohdalla villalevyt luiskahtivat toistensa päältä ja saumat jäivät repsottamaan avonaisina. 

Onneksi olin kohdannut vastaavan ongelman syksyllä 2015 ja sain avonaiset saumat korjattua neulaamalla niiden väliin uutta villaa. Paikkaneulauksen jälkeen jatkoin märkähuovutusta ja onnistuin loihtimaan saumattomat tohvelit. 







Nyt kolmet märkähuovutetut tohvelit tehtyäni totean, etten edelleenkään tunne tahi hallitse villan luonnetta. Sillä on minun käsissäni edelleen aivan oma tahtonsa. 

Pahimman epätoivon hetkellä, repsottavat saumat kiinni neulattuani, jalassani roikkui vähintäänkin koko 54 oleva villasäkki, jota olin jo tarjota puolisoni jalkaan sovitettavaksi. Tuntui ettei jättimäinen säkki huovu ikinä oman jalkani kokoiseksi ja juurikin tämän tunteen hetkellä villa kutistui käsieni alla kolmasosan. Yllättyneenä tapahtuneesta vedin tarjousajatukseni takaisin ja lopputuloksena sain itselleni oivat mökkitohvelit.  





7/05/2017

Tulips -yöpöksyt Liljalle






Tällä kertaa meidän piti matkustaa Toscanaan saakka, ennen kuin sain kuvattua nämä jo talvella Liljalle PaaPii Designin Tulips -trikookankaasta ompelemani housut. 

Housut pyörivät kaapissa vailla sopivaa yläosaa ja vasta lomapakkauksia tehdessäni ja kesävaatteita poikien vanhoista vaatelaatikoista penkoessani, käsiini osui Kui Designin ihana pupupaita. Paita on kuin tehty näitä housuja varten!

Liljan lempilauluihin kuuluu "Huu sai-sai" ja sitäkös me tytöt sitten ilta- ja aamutuimaan lauloimme ja leikimme matkan aikana.

Housujen kaavan otin Ottobre Designin nrosta 1/2017 ja sieltä ne löytyvät nimellä Baggy legginsit.

Tulips -trikookankaan olin tilannut itselleni jo reilu vuosi sitten. Kangasta jäi jäljelle omasta mekostani pieni pala ja se riitti juuri näihin pöksyihin.






5/27/2017

Paratiisin puutarha -kesämekko





Yritykseni puvustaa itseni kesää varten otti takapakkia saumurini kenkkuillessa jälleen. Jouduin toimittamaan koneen uudelleen huoltoon ja pino valmiiksi leikattuja mekkoja jäi odottamaan pöydälle koneen paluuta. Harmittaa kovasti, sillä olisin halunnut saada mekot valmiiksi ennen lomamme alkua. 

Tämän Leena Rengon Paratiisin puutarha -kuosista ompelemani mekon ehdin saada vielä valmiiksi. Joustofroteekangas on tilattu jälleen Verson Puodista ja kaavana käytin Onionin kaavaa nro 2008. Kaavaan viittaaminen ei tosin tässä tapauksessa ole ihan oikeutettua, sillä muokkasin kaavaa melko paljon.

Kaava on tehty itseäni kurvikkaammalle henkilölle ja kavensin mekkoa melko runsaasti molemmilta sivuilta. Lisäksi taka-kappale on kaavassa saumallinen, mutta en itse halunnut leikata kankaan kuviota halki ja leikkasin takakappaleen kankaan taitoksesta. Suurensin myös kädentien aukkoja sekä kaula-aukkoa. 

Ompelin kaavalla jo aikaisemmin yhden vielä esittelmättä jääneen mekon ja muokkasin jo tuolloin mekkoa sovitusten välissä. Siirsin muutokset sitten tämän mekon kaavaan ja lopputulos oli itselleni parempi. 



Naurattaa katsella näitä otettuja kuvia. Kuvista heijastuu rauhallisuus, aivan kuin meillä (minulla ja puolisollani) olisi ollut levollinen kuvaushetki laiturin nokassa ja ympärillämme olisi vallinnut alkukesän linnun liverrys ja veden liplatus. Totuus on toisenlainen.

Kirjaimellisesti taklasin laiturilta ulos kolme lastani rannalle huutamaan ja Nemon komensin istumaan laiturin toiselle laidalle vesikirppuja tuijottamaan. Springeri, joka ei ole muutamaan kesään halunnut uida, keksi heti järven nähtyään kahlata itsensä läpimäräksi ja pyöri sitten vettä roiskien helmoissani emännälleen uskollisena. 

Kuvat otettiin siis hyvin nopeasti vailla levollista seesteyttä. Pääasia kuitenkin että ne saatiin otettua ja kuvauksen päätyttyä rauha laskeutui ympäristöön. 






5/26/2017

Retroilua räsymaton verran





Edellisen kerran, maaliskuussa, kangaspuitten takana istuskellessani minut valtasi pakottava tarve kutoa vahvasti 70-luvun retrotunnelmainen matto. Mistä lie tämä tunne syntyi, sillä sitä jo tehdessäni pohdin maton mahdollista "kodittomuutta". 

Halusin yhdistellä vihreitten, ruskean, keltaisen ja oranssin sävyjä toisiinsa ja lopputuloksena syntyi noin 2 metriä pitkä "koematto". Ajatuksenani oli nimittäin kutoa sille kaveri, jos vain edes tämä yksittäinen retroilu löytäisi paikkansa. Vielä se ei ole löytänyt. 

Matto on odottanut sijoituspaikan ohella kuvaushetkeä. Sain ajatuksen kuvata "menneen ajan maton" mökkimme läheisyydessä sijaitsevien autiotupien luona ja pakkasin sen vihdoin eilen mökkireissullemme mukaan.

Mökkimme läheisyydessä on lukuisia autiotupia, jotka ovat saaneet rapistua itsekseen vuosikymmeniä. Sitä miksi ne on aikoinaan hylätty en tiedä. Suurin osa mökeistä on edelleen kalustettuja. Johinkin niistä on ollut mahdollista päästä sisään ovien ollessa auki, mutta tupaan jonka luona eiliset kuvaukseni suoritin ei ole ollut mahdollista kurkistaa kuin ikkunoista. Sen ovat ja ikkunat ovat olleet lukittuina ja hieman harmikseni huomasin että tupa oli sitten viime näkemän kohdannut ilkivaltaa. Talon ovet ja ikkunat repsottivat rumasti auki ja sen hylättyä irtaimistoa oli ilmiselvästi käyty tonkimassa. Itse en sisälle tohtinut ja kielsin Nemoltakin sisäänkulun vaarallisen näköisten luhistuneiden terassien kautta. Talon ympäristö on tunnelmaltaan hieman pelottavan pysähtynyt ja minusta tuntui kuin olisin häirinnyt käynnilläni sen yksinäisyyttä. 





Nemo, kuvausapulaiseni. 






Talon kulman takaa, terassilta, löytyi kirkonkaari -perinnemallilla aikanaan kudottu ja taloon unohdettu räsymatto. Jos vain se olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa, olisin rohkaistunut käärimään sen mukaani, pessyt ja antanut sille uuden elämän oman mökkimme terassimattona. Nyt se sai kuitenkin jäädä sinne minne sen aikanaan joku oli jättänyt. 

Pidän maton Kirkonkaari -mallista. Olen suunnitellut toteuttavani seuraavat keittiön mattomme kyseisellä mallilla, jos vain löydän aikaa ja jos vain kotimme läheisen asukastalon mattopuista kyseinen malli löytyy siinä vaiheessa kun minulla olisi sille hetki. 



5/25/2017

Rakkaudesta Marimekkoon: Unikko -maksimekko



Rakastan Marimekon kuoseja. Olen aina rakastanut. En ihan kaikkia, mutta lukuisia niistä ja erityisesti 60 ja 70 -luvun tuotantoa. Muistan jo pienenä tyttönä ihailleeni heidän kuosejaan. Opiskeluaikana venytin penniä niin, että sain ostettua itselleni kaksi kappaletta tasaraitapaitoja. Saatuani stipendirahan graduani varten, käytin osan rahoista ostaakseni äidilleni Marimekon yöpaidan joululahjaksi. Löysin yliopistosta jopa ystäviä, jonka kanssa jaoimme saman rakkauden. Ping Anna-Riitta!

Maksimekon ompelu on ollut mielessäni jo pitkään, mutta unikko kuosia en mekkooni lähtökohtaisesti suunnitellut. Unikko on kuosina mielestäni upea! Unelmoin vuosia Unikko -verhoista ja saatuani ne äidiltäni lahjaksi erääseen opiskeluajan asuntoon, muistan vain istuneeni niiden ääressä ja ihailleeni niitä onnellisena. 

Vuosia jatkuneen näkyvyytensä vuoksi kuosi kuitenkin väljähtyi ja suhteeni siihen muuttui samalla tavoin, kuin upeaan musiikkikappaleeseen, joka soi liian pitkään ja liian usein jokaisella radiokanavalla. Näissä ajatuksissa, en missään nimessä suunnitellut pukeutuvani kyseiseen kuosiin. En ennen kuin näin ystäväni äidin nuoruuden kuvan 60-luvulta, missä hänen päällään oli pinkkikukallinen Unikko maksimekko. Kuvan nähtyäni menetin sydämeni kuosille uudelleen ja sorruin ostamaan sitä viime syksyisestä YSMYstä 3 metriä.

Kangas odotti kaapissa tekijäänsä muutaman kuukauden ja nyt mekko on valmis. Mietin pitkään kaavavalintaa ja päädyin tekemään mekon kaftaani -kaavalla.  Ostamani kangas on nimittäin paksua college -kangasta ja sopi mielestäni rennoksi kaftaaniksi. Kaavan otin Lotta Jasdotterin kirjasta -Lempivaatteita ja se osoittautui malliltaan erinomaiseksi. Tulen siis käyttämään kaavaa myös muissa ompelutöissäni. Itse kaavakirja on herkullinen paketti peruskaavoja, jotka on esitelty kauniine kuvineen. Suosittelen tutustumaan! Sorruin itse kirjan ostoon juuri sen kuvien tähden. Itse ompeluohjeet ovat mielestäni hieman hankalasti esitettyjä, mutta siihen en kiinnitä huomiota. Jokaisella ompelijallahan on oma tyylinsä esittää ja tehdä työtä ts. oma esitystapani on vain erilainen.












5/19/2017

Makramee -solmuja, moppinarua, puupalloja, Tikkurilan Valtti Coloria ja kaksi vanhaa amppeliruukkua







Tämä päivä on tehty auringosta, lasten leikeistä, sammakkonutipäiden tutkimusmatkasta, tikkailla kieppumisesta, makramee -solmeilusta, puupalloista, Tikkurilan Valtti Color kuullotteesta, moppinarusta (Suomen Langan Moppari -naru) ja kahdesta noin 8 vuotta vanhasta Ikean amppeliruukusta.

Olen innostunut makramee -solmuista. Tai ehkä tarkemmin ilmaistuna olen innostumassa niihin. Näpersin eilen yhden amppelin makramee -kaksoistasosolmuin ja purin sen. Tänään näpersin amppelin uudelleen ja ripustin sen terassikoukkuun Tomaksen antaman äitienpäiväkranssin taimen kera.

Amppelin valmistuttua vaatehuoneessamme (solmin sen siis siellä syystä että sieltä löytyi sopiva koukku) siirryin ulos tikkaille solmimaan lisää. Sain amppelia tehdessäni idean solmia narut myös vanhaan Ikean amppeliruukkuun toistuvin tasosolmuin. Tikkailla solmiminen oli ergonomisesti parempi asento, kuin pöydän ääressä ja siitä saan nyt illalla maksaa: poltin nimittäin solmimisinnostuksessa selkäni. Eipä tullut aikuiselle ihmiselle mieleen käsityönteon maanisessa vaiheessa suojata itseään auringolta.









Koska vanhoja Ikeasta ostamiani naruttomia ruukkuja lojui talon alla kaksin kappalein päädyin tuunaamaan niistä myös toisen. En halunnut ruukuista keskenään samanlaisia ja sen vuoksi kaivoin kaapista käyttämättä jääneitä puupalloja toisen ruukun koristeeksi.




Ennen puupallojen pujottamista moppinaruihin, käsittelin ne sävyttämättömällä Tikkurilan Valtti Color kuullottella. Pujotin pallot vuoron perään vääntyneeseen neulontapuikkoon ja dippasin ne kuulotepurkkiin, minkä jälkeen siirsin ne puutikkuihin kuivumaan.




Kuullotteen kuivuttua pujotin pallot ruukkuun kiinnittämiini moppinaruihin virkkuukoukun avulla.

Kauniita tuli. Kannatti jälleen tuunata vanhaa ja näperrellä itse! 






5/16/2017

Pitihän se minunkin itselleni Timantti -tunika ommella





Olen ihastellut Papun verkkokaupassa heidän Kanto -mekkoaan ja arponut sen ostamista itselleni. Valmiin mekon ostamisen sijaan päädyin kuitenkin tilaamaan itselleni Jujunan kaavapaketin, josta löytyy vastaavaan tunikaan/ mekkoon kaava. Jujunan kaavassa tunika kulkee nimellä Timantti.

Toteutin ompelutyön Marimekon ystävämyynnistä ostamastani sammalenvihreästä viskoositrikoosta ja mukava vaatehan siitä syntyi. Viskoositrikoo ei ollut helpoimmasta päästä ommeltava kangas. En ymmärtänyt heti vaihtaa saumuriini trikooneuloja ja liian teräväpäiset neulat reikivät kankaan niin, että jouduin ompelemaan saumat uudemman kerran trikoolle tarkoitetuin neuloin. Mekon ompelussa muutoin ei ollut mitään vaikeaa ja kaava on toimiva. Ainoastaan hihat ovat ylettömän kapeat, mikä on toki varmasti tarkoituskin. Kapeat hihat tuovat muuten väljään mekkoon siroutta. Tämä täytyy vain muistaa, mikäli toteutan tunikan uudemman kerran vähemmän joustavasta kankaasta. 




Kuvausrekvisiitan eli valkovuokkokimpun keräsi Henri. Kuvausten päätyttyä minulle esitettiin pyyntö tehdä niistä seppele. Suostuttelin pojan laittamaan seppeleen päähänsä sillä verukkeella, että muinaisessa Roomassakin keisarit käyttivät vastaavia. Se kenelle seppele oli hänen ajatuksissaan alunperin tarkoitettu jäi minulle arvoitukseksi.