Rakkaudesta käsillä tekemiseen ja kauniisiin asioihin

SIVUT

4/17/2017

Liljan "Valoköynnös" -jumpsuit




Olen koko kevään katsellut ihastellen muskarissamme erään pienen tytön jumpsuitteja ja niistä innostuneena tilasin itselleni Jujunan HIIOP! -jumpsuitin kaavan. 

Piirsin kaavasta heti kolme kokoa 80, 86 ja 92 cm ja leikkasin ensimmäisen (yllä kuvatun) Pouta Pukimon Valoköynnös -joustocollegesta jo noin kuukausi sitten. Ennen ompelutyön aloittamista saumurini sanoi työsopimuksensa irti ja jouduin toimittamaan sen huollettavaksi (syksyinen farkkupäiväpeitto -projektini hajotti koneen liian paksuja saumoja ommellessani). Leikattu kangas seisoi ainakin kuukauden päivät odottamassa tekijäänsä ja kun sen tänään vihdoin ompelin, on hyvinkin selvää että vaatetta täytyy käyttää urakalla. Puku on enemmän kuin sopiva Liljalle!

En ole poikien kanssa ollut järin innostunut näiden jumpsuitien käytöstä, sillä en oikein koskaan keksinyt milloin niitä olisi pitänyt käyttää. Ne tuntuivat aina kuumilta ja vaipan kannalta kovin hankalilta ja kun viimein tilasin Tomakselle aikanaan yhden Me&I:n alennusmyynnistä, ei poika suostunut pukemaan sitä ikinä päällensä. Täytyy siis testata tämän vaatteen pidettävyys ennen kuin ompelen seuraavan koon. Äskeisessä kuvaushetkessä tyttö ainakin huoli vaatteen päällensä ja ärsyyntyi kun se piti riisua pois.



Jumpsuitin vetoketjun tilasin Majapuulta. Kangasta pukuun kului juuri sen verran kun Jujunan ohjeessa mainitaan, eli tässä tapauksessa 1m 155 cm leveää joustocollegea. Innostuin tilaamaan kankaan alkuvuodesta Kankaiden yön alennusmyynnistä. Kangas ei ole kuosiltaan oikein "minun näköiseni", enkä oikein tiedä miten innostuin sitä edes tilaamaan. Nyt valmiissa asussa Liljan päällä se kuitenkin on oikein nätti! 

Kaava itsessään oli helppo ommella vinosta vetoketjusta huolimatta. Puku ja kaava toimisivat varmasti paremmin, jos hupun alavaran (vasen puoli hupusta) saisi jotenkin piilonapitettua siististi kauluksen oikeaan puoleen. Tällöin vetoketjun alavara ja siihen kiinnitetty huppu asettuisivat käytössä paremmin. Nyt ne tahtovat vähän vetää vasemmalle, mutta tuskinpa se käyttöä haittaa.



Malliltaan puku näyttää toimivalta. Siinä on riittävästi tilaa lapsen leikille ja liikkelle, kuten ae. kuvista näkyy. 

Kokojen puolesta kaava on myös kiitollinen, sillä niitä riittää kokoo 158 cm saakka. Yritin ehdottaa Henrille (vähän vitsaillen) puvun ompelemista ja sain vastineeksi epäilevän katseen, joka kertoi että "äiti älä!". Ja Tomakselta lienee turha edes kysyä, hänen jumpsuitkautensa alkoi ja loppui jo kaksi vuotta sitten. Hän ei ylipäätään ole haalarimiehiä: toppahaalarikin on roikkunut koko talven naulakossaan ja keväthaalaria hän suostui sovittamaan kerran.













4/14/2017

Ihana Islanti ja villaneule



Oi ihana Islanti, sen maisemat ja kaikki ne villaneuleet ja langat!

Pääsin viikko sitten yhdeksän vuoden jälkeen jälleen ihastelemaan Islantia paikan päälle ja olen yhä enemmän rakastunut sen luontoon, maisemiin, voimakkaisiin kontrasteihin, lintukotomaiseen tunnelmaan, mustaan maahan, mustiin rantoihin, lampaisiin, hevosiin, perinneneuleisiin, villalankoihin, hieman uhkaavan tuntuiseen mereen ja ehkä vähän kaikkeen mihin turistin näkökulmasta voi nopeasti rakastua. 




Olin päättänyt ennen matkaamme saada keskeneräisen islanninvillaisen neulepaidan valmiiksi, sillä suunitelmanani oli tulla kuvatuksi pusero päällä upeissa aurinkoisissa maisemissa. Lisäksi halusin ottaa lämpiman neuleen mukaani Reykjavikin iltoihin.

Keskiviikkoinen päivä ja ilta ennen matkaa kului kuitenkin kolmea lasta hoitaen, laukkuja pakkaillen ja matkasta jännittynyttä Tomasta yömyöhään nukutellen. Paitani ei valmistunut, ei, vaikka yli puolen yön yritin. Unelma upeasta valokuvaussäästäkin karisi, sillä sääennustus lupasi paikan päälle jotain aivan muuta kuin auringonpaistetta. 

Kaikesta tästä huolimatta pidin kiinni päätöksestäni ja pakkasin viime hetkellä, juuri ennen lentokentälle lähtöä, paljon tilaa vievän villaneuleen laukkuuni muutaman lankakerän ja virkkuukoukun kera. Tunsin itseni tätä tehdessäni enemmän kuin hölmöksi, sillä olisimme paikanpäällä ainoastaan perjantain ja lauantain. Torstai ja sunnuntai olisivat kokonaan matkapäiviä.




Puolisoni ei tekemisiäni ihmetellyt, ilmaisi vain että kun olet jotain päättänyt niin sinun mieltäsi ei mikään muuta. Ja oikeassa hän oli. Siellä minä sitten autossa, tien päällä, takapenkillä, maisemia katsellen, auton nokka kohti Haukadurin geysireitä virkkasin neuleeni sellaisen jamaan että sain siitä otettua muutaman kuvan. Sää paikan päällä ei ollut todellakaan aurinkoinen ja puserosta puuttui vielä lähes kokonaan toinen hiha pyytäessäni kuvaushetkeä tienposkessa. 






Vaikka ottamani kuvat eivät vastaa asettamiani odotuksia laadullisesti tai määrällisesti, olen tyytyväinen siihen että sain niitä otettua edes muutaman.  

Puolikas hiha valmistui lauantai aamuna Reykjavikissa, hotellihuoneessa, Liljan aamupäiväunta valvoessani. Pääsin siis toteuttamaan myös suunnitelmani toisen osan, puseron käytön Reykjavikin illassa.




Pusero on neulottu ja virkattu kahdeta langasta: Hjärtegarnin Alpacasta ja Alafoss Lett-Lopista. Ohje on omani. Alpakan lisäsin islanninvillan oheen ihan siitä syystä, että sain sillä puserooni pehmeyttä. Pelkkä lampaanvilla kun on yksinään melko karkea ja kutiava pidettävä.







4/13/2017

"Eriparia-samaaparia" -villasukat



Vihdoinkin sain viimeisteltyä nämä kaksi vuotta teon alla olleet villasukat, jotka nimesin työvaiheessa "eriparia-samaaparia" -sukiksi. 

Sukat saivat nimensä siitä että oikean puoleisen sukan varsi on vasenta pidempi, eivätkä ne raitojensakaan puolesta vastaa toisiaan. Sukat on kudottu Nalle, 7-veljestä ja Isoveli -lankojen pätkistä. Molempien sukkien varsiin virkkasin vielä kukat, jotta sukista tulisi hieman tyttömäisemmät. 

Kummityttöni täyttää muutaman päivän kuluttua 7-vuotta ja ajattelin lisätä ne hänen lahjapakettinsa oheen siitäkin huolimatta että ne ovat tytölle vielä aivan liian suuret. Toisaalta parempi niin, eivätpä jää heti pieniksi ja niille tulee pidempi käyttöaika.