Rakkaudesta käsillä tekemiseen ja kauniisiin asioihin

SIVUT

8/31/2017

Projekti Onnela -mökkikeittiöremontti

"Projekti Onnelan" keittiöremontti aloitettiin vanhan saunan ja saunaeteisen kiinteiden "kalusteiden" purkamisella sekä väliseinien kaatamisella. Kaksi kaadettavista väliseinistä oli kevythirttä ja kolmas sekä kevythirttä että kiukaan takaisena palomuurina toiminutta tiiltä. Sauna oli sekä lattioiden että seinien osalta huonossa kunnossa. Seinät olivat tummuneet ja pihkan tahraamat ja muovimaton alleen peittämä puulattia oli veden vaurioittama. Alla muutama kuva tilanteesta ennen remontin aloitusta sekä seinien kaatamisesta.








Seinien kaatamisen jälkeen tila avautui yhtenäisenä siten että sinne oli kulku sekä mökin tuvasta että terassilta.




Mökin lattian alusvillat sekä laudoitus uusittiin. 



Myös kattopanelointi uusittiin saunaeteisen ja löylyhuoneen puolelta. 



Kaiken tämän jälkeen alkoi seinien puhdistaminen pihkasta, missä emme sitten koskaan lopulta onnistuneet niin täydellisesti kuin tavoitteena oli. Ainoa keino pihkan saamiseksi irti seinästä tuntui olevan hionta ja sekin osoittautui melko toivottomaksi hiomapaperien tukkiuduttua hetimiten aloituksen jälkeen. Alla oleva kuva kertoo millaisiksi hirret lopulta jäivät.   




Kävin läpi mielessäni usean eri vaihtoehdon hirsien peittämisestä levyin/ panelein, mutta koska visioni siitä että keittiössä tulee näkyä hirret valkoisiksi maalattuina oli vahva en antanut periksi ja aloitin lopulta testauksen maalin tarttuvuudesta hirren pintaan. Varastohyllyssä ollut purkillinen liuotinohenteista maalarin valkolakkaa tarttui hirteen. Valintani oli siis täysin summittainen. Minulla ei ollut mitään suositusta Tikkurilalta tuotteen tällaiseen käyttöön. Lopulta lakkasin koko keittiön ja lopputulos oli karmaisevan ruma ja läikikäs. 


Ajatuksenani oli että maalarin valkolakka toimisi ns. pihkan läpilyönnin estäjänä ja jatkoin työtäni karkeuttamalla lakattua pintaa sen verran että se olisi päällemaalattavissa. Päällemaalauksen tein pensselillä sävyttämätöntä himmeää LUJA -maalia käyttäen. Halusin seinästä täyshimmeä ja kovaa kulutusta kestävän (sekä pesuaineita, kemikaaleja että kosteutta vastaan), minkä vuoksi valitsin kyseisen tuotteen. Tavoitteena oli myös että seinän pintaan saisi jäädä ns. pensselin sivelyn jälkiä ja kys. tuote antoi silmääni miellyttävän ulkonäön. 

Maalasin seinät lopulta kahteen kertaan Luja himmeällä ja käsittelin vielä erikseen keittiön ulkopäätyseinän sekä vanhan eteisen seinät Osmo Colorin puuvahalla, sävy Kuusi 3111. Se miksi päädyin käsittelemään osan seinistä puuvahalla ja osan maalilla johtui puhtaasti suunnittelemattomasta työskentelystäni. Alla kuva maalatuista ja vahatuista seinistä.



Kuvista näkyy myös lattian maalaustyö, joka toteutettiin Tikkurilan liuotinohenteisella Betolux -maalilla. Maalin sävy on Navy Gray. Vanhan palomuurin maalasin kahteen kertaan myös Luja himmeällä.

Keittiön asennuksesta en tullut ottaneeksi ainuttakaan kuvaa. Itse tekemäni keittiösuunnitelman viimeistelijänä toimi Porttipuiston Ideal -keittiöiden (Keittiö.netin) henkilökunta ja keittiökaapin ovet ovat Strömsö -mallistoa. Vetimet ostin Kalliosta Hokola Oy:ltä ja niiden malli on ns. Suomivedin 50-luvulta. 





8/30/2017

Sydämellisesti tervetuloa!





Tällä kertaa neitokaiseni toimi ompelemassani vaatteessa aidosti vain mannekiinina ja tuntui jälleen nauttivan tehtävästään!

Mietin pitkään mitä antaisin heinäkuussa syntyneelle serkkuni pojalle lahjaksi ja päädyin lopulta tällaiseen sydämelliseen tervetulotoivotukseen.

Puvun kaavana on Jujuna Jumpsuit ja kankaana Verson Puodin joustofrotee. Puvun huppu on vuorattu Marimekon valkoisella trikookankaalla ja resorit tilattu myös Verson Puodista. Puku on kooltaan 80cm, sillä meidän suvun lapsoset eivät kokemukseni mukaan ole kauaa pieniä.




Edellisen ompelu- ja käyttökokemuksen myötä (ks. "Valoköynnös" -jumpsuit) lisäsin puvun kaulukseen painonepparin. Nepparin tehtävänä on estää puvun putoaminen päältä, mikäli käyttäjänsä on yhtä innokas vetoketjun avaaja kuin meidän Lilja Valoköynnös -jumpsuitinsa kanssa. Se tuo myös istuvuutta puvun melko painavaan huppuun. 

En tiedä miksei minulle ole aiemmin tullut mieleen korjata Liljankin puvun huppua nepparilisäyksellä?! Sen sijaan että olisin naputellut pukuun kiinni pienen nepparin, olen jokaisella käyttökerralla tukenut kaulusta suurehkolla hakaneulalla ja pelännyt sen aukeamista kesken leikkien. Ehkä syy on se, että koin rimakauhua noiden nepparien kiinnittämiseen. En ole käyttänyt niitä sitten 90-luvun ompeluiden (miltä ajalta nuo nepparit muuten ovat) ja muistin että niiden kiinnittäminen on hankalaa. Vaan eipä ole hankalaa, hankalampaa on sen hakaneulan kiinnittäminen!

Niin tuli omaan silmääni nätti, että taidan ommella kaapissa odottavasta vastaavasta kuosista keltaisin pohjin puvun myös Liljalle. Täytyy toivoa että lahjan saaja mieltyy pukuun yhtälailla kuin tekijänsä.














8/24/2017

Kerrankin ajoissa joulusesongin suhteen




Tällä kertaa eivät suunnitelmani joulumattojen suhteen jääneet viime hetkeen, eikä minun ensi jouluna tarvitse harmitella mattojen sopimattomuutta muuhun joulusisustukseen. Ei sillä että olisin kummoinen joulusisustaja. Meidän joulukoristuksemme on hyvin pienimuotoinen, voisi sanoa että "lastenkokoinen": muutama tonttu kullekin aseteltavaksi ja kuusi silloin kun vietämme joulun kotona. Joulukoristeet eivät oikein ole minun juttuni. 

Jouluiset Marimekon patakintaat, käsipyyhkeet ja kivikynttilät sen sijaan ovat sitäkin enemmän minun juttuni. Kuin myös nyt nämä räsymatot, joiden väritys on lähtöisin Marimekon/ Maija Louekarin Kuusikossa patakintaista.

Halusin tarkoituksella kutoa kustakin matosta yksilöllisen ja epäilen että kärsivällisyyteni ei olisi edes riittänyt useamman täysin samanlaisen kutomiseen. Se olisi vaatinut liian tarkkaa räsyjen punnitsemista ja etukäteissuunnittelua, mikä ei vieläkään ole mattojen kudonnassa minun juttuni. Nautin kutomisesta eniten silloin, kun teen luomistyön kutomisen aikana. Toki mielessäni on käynyt Kiikalalaisen räsymaton kutominen, mutta vielä ei ole ollut sellaisen aika. 





8/20/2017

Loppukesän touhuihin jälleen uusi mekko




Liljan mekkovarasto täydentyi jälleen yhdellä mekolla, ommeltuani hänelle Verson puodin "Eväskori" -trikoosta mekon. Kaavana mekossa on jälleen Ottobre Designin nron 1/2017 Watermelon.

Ajatus oli ommella tämä mekko jo alkukesästä, mutta saumurini hajosi heti kesäkuun alussa ja kun sen korjaaminen eteni kovin pitkän kaavan kautta, pääsin vasta tällä viikolla työstämään leikkaamiani lukuisia mekkoja.

En aluksi innostunut mekon valmistuttua tästä kuosista tyttäreni päällä, mutta nyt muutaman päivän mekkoa katseltuani, se alkaa vähitellen miellyttää silmääni. 

Tulin tilanneeksi kankaan Verson Puodista jo vuosi sitten suuressa oranssibuumissani. Oma mekkoni on edelleen leikattuina palasina ja jään odottamaan innostusta sen ompeluun. Kesä kun alkaa olla lopuillaan, eikä niitä lämpimiä päiviä taida enää oikein olla odotettavissa. 



8/19/2017

Samismekoissa sienimetsään





Sienimetsällehän kuuluu pukeutua, eikös? Niin me tytöt ainakin tänään tuumasimme ja puimme päällemme Majapuu Desingnin Retrokukka -luomutrikoosta ompelemani kukkamekot. 

Näiden kolttujen kanssa ei kyllä salaa kanttarellipaikoille hiivitty, vaan eipä se haitannut: apajani tuntuvat olevan myös muiden mökkiläisten tiedossa. Saalis oli vaivaiset 6 litraa, mikä sinänsä ei haittaa, sillä olen todella laiska sienisaaliin puhdistaja. Voisin kömpiä tuntitolkulla metsässä sieniä etsien, mutta niiden puhdistuksen soisin mielelläni jollekulle toiselle.




Liljan mekko on ommeltu jälleen Ottobre Designin lehden nro 1/2017 Watermelon -kaavalla ja tällä kertaa onnistuin ompelemaan mekon kaula-aukon ongelmitta. Toisin kuin ohjeessa neuvotaan, en käyttänyt framilon -joustonauhaa, vaan tavallista kapeaa kuminauhaa. Rypytin suuren kaula-aukon ensin kuminauhan avulla ympäriinsä ja istutin resorin tämän jälkeen huomattavasti lehden ohjetta pienempänä. Nyt kaulus istuu kauniisti. 

Puolisoni iloksi ompelin mekon niskaan myös nimikointimerkin. Nämä itseompelemani vaatteet kun tuottavat päänvaivaa pukemishetkellä: etu ja takapuolen erottaminen toisistaan on kuulemma mahdotonta. Toivotaan että isän tuska helpottuu merkin myötä! 




Oman mekkoni kaava on jälleen Onionin kaava nro 2008 muokattuna. Ompelin takakappaleen yhtenäisenä ja kavensin kaavaa vyötärön ja lanteiden kohdalta runsaasti itselleni sovittaen.

Kangasta näihin mekkoihin kului melkolailla tilaamani 2 metriä.






8/09/2017

Jokivarressa neulotut villasukat saivat värinsä ympäröivän luonnon innoittamana





Minulla oli pussillinen värikkäänpiäkin lankoja mukanani reilu viikko sitten Kuusamoon matkatessani ja ajatuksenani oli käyttää neulonnalle löytämäni aika "Anelmaisten" neulomiseen. Toisin kävi: ensin viimeistelin jo aloittamani "Maasto" -sukat Henrille ja niiden jälkeen jatkoin vihreällä ja mustalla langalla. Jokivarren rauha ja värit taisivat olla ne jotka kutsuivat minua tarttumaan näihin väreihin. 

Sukkien mallin otin Novitan viimeisimmästä sukkalehdestä ja sukat saivat nimekseen "Virta". Lankana käytin jälleen Novita 7-veljestä lankaa. 









8/07/2017

Kalamiehelle sukat saappaisiin






Suhteeni villasukkiin ja niiden esittelyyn käsityötaidonnäytteinä on ristiriitainen: en millään tahdo ostata arvostaa omaa työtäni niiden neulojana ja kuitenkin samaan aikaan, aina tilaisuuden tullen, pidän luentoja tuttavilleni niiden arvostuksen puutetteesta. 

Lapsena villasukat kuuluivat jokaisen joulun takuuvarmoihin lahjoihin ja ne tulikin otettua vastaan vailla sen suurempaa innostusta. Olin toki iloinen niiden saamisesta ja käytin omiani huolella, mutta niiden saaminen oli niin itsestään selvää, ettei isoäideille osoitettu kiitos varmasti ollut riittävä. 

Yläasteella villasukan neulominen käsityötunnilla tuntui välttämättömältä pakolta, vaikka neulominen oli jo silloin yksi lempiharrastuksistani. Koin että Mummon ja Mummin neulomia sukkia pyöri sukkakorissa jo ihan riittävästi ilman omiakin, eikä mielenkiintoni niiden neulomista kohtaan erityisesti kasvanut pakollisen koulutyön myötä.

Arvostukseni villasukkia kohtaan heräsi aikuistumisen myötä. Työelämään siirryttyäni villasukat olivat ainoa käsityö, joiden tekemiseen tahdoin löytää innostusta ja aikaa. Ne olivat käsitöinä riittävän pieniä ja nopeita tehdä. Työstressin vaivatessa pahimmillaan villasukan neulomisesta kehittyi minulle meditatiivinen hetki, johon hiljennyin usein työpäivän päätteeksi ja lomien aikana.  

Isoäitieni villasukista tuli sittemmin arvokkaita muistoja, joita käyttäessäni jaksan edelleen pysähtyä muistelemaan heitä. Juuri näiden muistojen myötä ryhdyin antamaan itsekin sukkia lahjaksi. Villasukat ovat minusta yksi parhaista lahjoista silloin, kun haluaa osoittaa toiselle ihmiselle hänen merkityksensä! 

Tämän ajatuksen siivittämänä olen neulonut myös nämä "oman" kalamieheni sukat. Lankana sukissa käytin jo muutaman vuoden lankakorissa pyörinyttä 7-Veljeksen "Maasto" -lankaa. Kasvunvaraa niihin tuli hieman liikaa, mutta saavatpahan sitten riittävästi myös käyttöpäiviä.